sunnuntaina, huhtikuuta 29, 2018

Harrastus ei ole unhoutunut. Viime vuonna tuli tehtyä pari satsia. Tästä vuodesta en vielä tiedä, mutta ainakin toiveissa on, että kerkiää tekemään jokusen satsin.
Juomat ovat pysyneet enemmänkin britti ale ja saksa lager linjalla.
Yritän muistaa laittaa tännekin tietoa tekemisistä sitä mukaa kun sitä tulee.

lauantaina, marraskuuta 19, 2016

Hiivaa pullosta? Pitkästä aikaa.

Aattelin kokeilla miten saisi kasvatettua pullon pohjista hiivaa, näin pitkästä aikaa.
Kaivoin tuon 250ml erlenmayerin esiin ja laitoin pohjalle 16g jo hiukan paakkuuntuntutta vahnaksi käynyttä extra light spraymallasta. Sitten täytin n. 160ml kohdalle putelin ja laitoin pumpulin korkiksi. Tämän jälkeen mikrotin koko komeuden niin, että vierre kiehahti reippasti.
Sitten vain jäähdytys ja pullonperät sekaan.
Tämän kanssa en nyt ajatellut käyttää stirplatea, enkä tullut lisäneeksi mitään hiivaravinnettakaan. Josko parin pullon pohjat nyt riittäisivät.
Joskus aikoinaan tein ainkin miltein ensikokeilun Bornem dubbelista, joka paljastui Duinen Dubbeliksi kun tarkemmin asiaa selvittelin. Hiiva oli todella mukava belgihiiva. Tällä kertaa laitoin St. Idesbaldin Blonden jämiä astiaan. Tuon taas pitäisi olla Duinen Blonde. Joten oletan hiivan olevan samaa. Saa nyt sitten nähdä, että onko ja saanko kasvaman mitään hyvää tuosta. Jos onnistuu, niin joku mukava belgiviritelmä pitää toisin sanoen vääntää tulemaan. Toki moni asia voi vielä mennä pieleen. Sillä tuosta on kasvatettava sitten vähintäänkin sellainen kolmelitrainen startteri koko satsiin. Mutta tuleepahan taas kokeiltua jotain pitkastä aikaa.
Vähemmän näitä tulee tehtyä kun on hyvät kuivahiivatkin olemassa. Mutta belgeissä on kyllä niin mahtavat aromit, että halusta välillä kokeilee. Toinen mihin joutunee hankkimaan hiivan on britti keitokset. Sillä kuivana ei taas jälleen kerran ole oikein hyvää vaihtoehtoa kun Mangrove Jackin M03 Newcastel Dark Alea ei enää valmisteta. Se kun käytti sopivasti vain 60 -72%. Korvaavat kun alkavat siitä mihin tuo lopetti (siis käymisasteessaan).

Edit: 21:11
Onhan tuo kokeilu siis lähtenyt käyntiin, eikä putelista pahoja hajuja tule. Päin vastoin. Pitänee nyt odotella jokunen päivä ja katsoa mihin päin mennään.

perjantaina, marraskuuta 11, 2016

Lisää väliaikaa

Lager puksuttaa tasaisesti etenpäin. Amber menee 1.014SG lukemassa ja alkaa tekeytymään.
Rosteriset käymisastiat tuli kotiin ja hanamuhvit on paikallaan. Nyt pöntöt on peseytymässä raskaan reissun jälkeen.

Vieläkään en pääse tekemään Siiselin Viikseä. Mutta kyllä sekin sieltä vielä tulee ;)

keskiviikkona, marraskuuta 09, 2016

Nopea tilanne päivitys

Amberiin on jo kerennyt muodostua reipas 5% alkoa, no enää muutama prosentin kymmennys siihen pitäisi tullakaan. Ja laskettu aika on huomenna. Saa nähdä onko oikein. Siitä lähtee sitten lasku lämmössä alaspäin kohti kymmentä astetta jos homma on bueno käymisen osalta.
Lageri puksuttaa edelleen sopivalla tahdilla. Tänään lämpökin nousi sen pari astetta.
Rosteripytyt lähtivät maailmalle saamaan hanamuhvin kylkeensä. Voi hyvässä lykyssä olla, että jo huomenna ne saan takaisin.

Tarkoitukseni oli tehdä tuohon viimeiseen muovipyttyyn Mild. Minulla on vielä kolme pussukkaa jäljellä Magrove Jackin M03, eli Newcastle Dark Ale hiivaa. Tuota hiivaa ei ilmeisesti enää saa mistää. Ja nyt olisi ollut kolmellekin satsille tarvetta. Saatan tehdä hiivauksen edellisen päälle jos tuntuu hyvältä hiivalta.
Nyt kuitenkin, kun eräs kaveri alkoi miettimään Fuller'sin London Priden saloja, tuli mieleen tehdäkin mildin sijaan Chiswik bitterin innoittamana joku mukavasti humaloitu bitter. Mutta tosiaan, jos teen tuon bitterin jää mildi tekemättä, ellei sitten tosiaan hiivaa tuon Siiselin Viiksen päälle.

Siiselin Viiksi (bitter)

Runkona ajattelin käyttää Fuller'sin mainostamaa 95% pale ja 5% crystal mallasta.
Koska minulla ei ole enää riittävästi Maris Otteria jemmassa, taidan nyt kaiken kokemukseni vastaisesti tehdä tuon Viikkarin Palella. Kristalli maltaaksi laitan Cara plus 150 mallasta ja näin sekin tulee kokeiltua tällaiseen. Veikkaan, että tuosta tulee kuivempi kuin Fuller'sin versio bitteristä.
Sillä kokemukseni mukaan viikkarin pale ale on valmiiksi kuivemman makuista ja Cara plus myös vähemmän makea kuin Crystal.
Humaliksi ajattelin laittaa niitä brittihumalia mitä kaapista löytyy tällä hetkellä. Eli:
Targettia pitäisi olla kaapin pohjalla vielä sen verran, että siitä pitäisi tulla katkeroa 60 min keitolla 18,2 EBUa. Tämän lisäksi pitää laittaa jotain ja samaan aikaan tulee Brewer's Goldia 7,8 EBUn edestä. Joten 60 min keitosta haetaan katkeroa 26 EBUa.
20 min keittoon sitten Bramling Crossia 3,4 EBUn edestä ja
7 min keittoon samaa 1,8 EBUn edestä.
Kuivahumalaksi kourallinen eli 20g Whitbread Golding Varietya, eli n. 0,34g / litra.

Näillä emmeillä sitten pitäisi saada aikaan vierre jonka OG olisi 1,036.
Katkerot n.31 EBUa
Väri n.14 EBC
Ja käymisen pitäisi saada aikaan 3,5% alkoholia.

Jos kaikki menee siihen kuuluisaan putkeen, niin huomenna on panopäivä.

edit: 10.11 20:50
Ei onnistunut tänään tuo panopäivä, ehkä huomenna sitten...

Amber on nyt käyttänyt itseensä 5,3%. Tuo ei ole laskennallinen lopputulos ja toki olut vielä käy hissuksiin. Aloitin kuitenkin jo viilentämisen. Elikkä 10°C pitäisi nyt seitsemän päivän aikana laskea lämpöä. Sitten seuraavat seitsemän päivää pitää siinä. Kylläpä on viikko tuntunut pitkälle...
Lager jatkaa käymistään.

tiistaina, marraskuuta 08, 2016

Rosteria lisää! (ja tilannepäivitystä käymisastioissa)

Ai ai, ai ai.
Kauan haaveilemani juttu toteutui tänään...
Nyt on sitten kaksi tällaista... paineastiaa.


Vielä en paljasta mistä ja paljonko, mutta foorumilla varmasti asiasta pian puhutaan...
Ei tosin välttämättä minun toimestani kuitenkaan.
Seuraavaksi hanat kylkeen ja sitten tuo alkaakin olla valmis. Vesilukollekin on paikka vaikka saisi tietenkin olla korkeimmalla kohtaa kannessa.
Sen verran pitää kuitenkin olla "epäonnea" matkassa, että tuo ei välttämättä sovi nykyiseen käymiskaappiini. Mutta jos sen joutuu päivittämään, niin sitten joutuu.





Noita AISI316 hanojakin minulla on sopivasti juuri kaksi. Ne täytyy vielä sovittaa tuonne alareunaan...

Tämän jälkeen ei pitäisi käymisastioihini pahemmin hajuja tai muutakaan tarttua =D




Lager käydä puksuttaa pikkuhiljaa, mutta Amberista minulla on nyt oikein seuranta dataa.
Nykyään kun BeerSmithissä voi ns. sessiota seurata niin laitanpa pienen ruutukaappauksen tähän mukaan.
 Tuohon olen siis suunnitellut jonkinlaisen käymiskäyrän ja pisteviivat sitten kertovat mittaus tuloksia. Kuten huomaatte, oluen lämpö lähti aluksi suunnitellusta 16°C lämmöstä ja alkoi nousemaan lähes suunnitellusti. Yhden päivän mittaus puuttuu alusta (kolmas), koska en sitä tehnyt. Ensimmäisen päivän ja toisen päivän ominaispainoero (punainen) ei ole kovin iso, mutta toisen ja neljännen välillä on jo aimohyppäys. Hauskaa on myös huomata, että kun lämpö (oma moka) palasi takaisin 16°C:een niin käyminen hidastui. Sillä nyt kun viidennen ja kuudennen päivän välissä lämpö nostettiin takaisin suunniteltuun, niin ominaispainokäyräkin jyrkkeni.
Tämä on ensimmäinen kerta kun alen kanssa koitan tällaista lämpökäyrää seurata.
Samalla olen laskeskellut paljonko alkoa oluessa kulloinki on ollut. Ja vaikka käytänkin Atagon brix mittaria, olen tuopin pohjalle hiukan reilummin ottanut olutta ja maistanut samalla miten olut on muuttunut ja kehittyy käydessään.
Ensimmäisen päivän jälkeen alkoa on ollut 0,2% eikä olut maistunut juurikaan erilaiselle kuin vierre jonka laitoin käymään.
Kolmannen päivän jälkeen alkoa oli 2,1% ja maku oli hiukan muuttunut. Oluessa oli tietynlainen kesken käyneen maku. Edelleen makeus puski päälle ja humalat maistui.
Neljännen päivän jälkeen alkoa 2,8% maku oli itse asiassa yllättävänkin hyvä. Tosin makea mutta muuten mainio.
Nyt viidennen päivän jälkeen alkoa 4,6%. Maku erittäin keskeneräisen oloinen.
Eli kyllä tuolla lämpötilalla on vaikutusta. Nyt pitää vain malttaa seurata tuota lämpökäyrää ja odottaa lopputulos.
Jos lopputulos on odotetunlainen, nopeuttaa tämä toki jonkinverran käymisprosessia. Mutta jos vähänkään maistan vääriä makuja, palaan entiseen, tasaiseen lämpötilaan.