torstaina, heinäkuuta 26, 2012

Kegitystä

Elikkä Lager ja Belgi meni kegiin ja pulloihin.
Laitoin molemmista puoli koria pulloja vaikka enemmänkin olisi tullut.

maanantaina, heinäkuuta 09, 2012

"Lomaltapaluu"

Elikkä,
Olin tässä kolmisen viikkoa "lomalla" osa oluista sai alkunsa tällä välin ja osa koki "loppunsa".
Viimeinen viikko meni reissatessa, joten kirjoittelu jäi vähemmälle. Jätin lagerin lageroitumaan ja dubbel tyylisen rauhoittumaan.
Vehnä oluesta sen verran, että se loppui kahden ensimmäisen lomaviikon aikana. Maku siinä oli itse asiassa aika kiva. Runkoa olisin kaivannut aavistuksen enemmän, mutta ei tuokaan vetinen ollut. Väri oli juurikin oikea ja tuoksu oli aikalailla samanlainen kuin Herbsthäuser Hefe-Weizen hell oluessa, jos nyt oikein muistan tuon kaupallisen. Maku oli raikas ja miedon vehnäinen. Banaanista makeutta ei kauheasti ollut ja neilikkaisuutta oli aavistus. Tuohon oli sitten sopivasti pippurisuutta hiivasta mukana. Seuraavaan taidan kokeilla lisää karkkimallasta josko saisi niin runkoa lisää.


Lager on käynyt hissukseen ja nyt siinä näyttäisi olevan 5% joten aikataulussa mennään. Eilen laitoin sitten lämpöjä lisää alas. Eli viikko oltiin n.9°C ja nyt mennään n.5°C. Tässä olaan taas viikon verran ja sitten mennään lähelle nollaa, ainakin viikoksi. Maku oli vielä hiivainen ja kerkea. Toki oluen käyttäytyminen vaikuttaa lagerointi aikaan.


Dubbel tyylinen olikin jännä tapaus. Pääkäymisen aikana vesilukosta tuli mitä mahtavin hedelmäinen, kypsien banaaneiden tuoksu. Mutta kun tuo oli ~viikossa ohi, muuttui haju voimakkaan rikkiseksi ja epämiellyttäväksi. Nyt tuoksu oli taas miellyttävän belgimäinen. Käyminen jatkuu yhä vaikka nyt oluessa onkin 7% alkoholia mukana. Maku on kuitenkin vielä äärettömän hiivainen ja jopa paha.


Hmm. pitänee pikkuhiljaa ruveta suunnittelemaan sitä uutta vehnäolut satsia...